Ei, en todellakaan ole sulattamassa läskiä ensimmäistä kertaa. Olen aina ollut pullukka. Koulussa minua ei koskaan kiusattu asian takia, olin haluttu jäsen joukkueisiin liikuntatunnilla, koska jaksoin aina tsempata ja pidin liikunnasta. En siis saanut kuulla olevani ylipainoinen, mutta jollakin tavalla kärsin asiasta jo teininä. Olen pyrkinyt saamaan painoani laskusuhdanteeseen viimeiset 15 vuotta. Muistan, kuinka ajattelin: "Kasvan vielä. Mikäli saan pidetty painoni samassa, mutta senttejä tulee lisää, laihdun." Sinänsä järkevää ajattelua teini-ikäiseltä, joka olisi oikeasti voinut alkaa todella vihata itseään ja omaa kuvaansa ja päätyä järeämpiinkin keinoihin. 

Minua on siunattu hyvällä ruokahalulla ja kaikkiruokaisuudella. Minulle maistuu niin suolainen kuin makeakin ja parastahan on, jos noita saa vuorotellen. Kuinka ihanaa onkaan ruoan jälkeen ottaa pala suklaakakkua ja istuutua nauttimaan siitä! Oikein makean kakkupalan jälkeen voi taas ottaa jotain suolaista ja kierre onkin valmis. Minulle ei tee tiukkaakaan ahmaista puolikasta Daim-kakkua sisuksiini. Se ei ole homma eikä mikään. 

Aloitin urani Painonvartijana kirjekurssilla vuonna 2001. Olin elänyt vajaan vuoden nykyisen mieheni kanssa ja mitäpä siinä muuta tehtiin kuin herkuteltiin iltaisin. Kyllähän omaa rakastaan voi  hemmotella pienellä kermaleivoksella tai vastaavalla. Mieleen ei tullut, että kyseisen leivoksen olisi voinut korvata myös yhteisellä kävelylenkillä. Ensimmäisellä kerralla sain painoani pois reilu kymmenen kiloa, mutta sitten homma tökkäsi johonkin. Enää en jaksanut motivoida itseäni jatkamaan, vaikka edessä oli omat hääni, joissa olisin halunnut olla hoikka morsian. Sanoin "Tahdon" noin 90kg painoisena. Sain pidettyä saavuttamani painon hyvin siihen asti, kun tulin raskaaksi. Annoin itselleni luvan nauttia raskaudesta ilman huolta ruokavaliosta. Raskausaikana kuitenkin joutuu käymään vaa'alla neuvolassa, painoa tarkkaillaan edelleen. Sainkin kuulla, että raskausaikana ei ole suotavaa tulla lisäkiloja, kun niitä on jo niin paljon. Painoin ennen raskautta 93kg ja juuri ennen esikoiseni syntymää olin saavuttanut 110kg rajapyykin. Oltiin keväässä 2004. 

Seuraavan kerran palasin Painonvartijoihin vuonna 2005, lapseni oli vuoden ikäinen, minä päätin rohkaistua ja astua korkean kynnyksen yli. Menin ryhmään, josta olis kuvitellut vaikka mitä kauheuksia. Olin sieluni silmin nähnyt vaa'an, joka alkaa piipittää erroria kohdallani. Samalla olin varma, että painoni kailotetaan kaikille pullukoille, joita ryhmään raahautuu. Mutta ei, tunnelma ryhmässä oli kannustava ja hienotunteinen. Sinne sitten marssin joka viikko siitä eteenpäin. Painoni lähti taas laskuun ja itsetunto nousuun. Sain ryhmästä jopa "vartija"-ystäviä, joiden kanssa en tavannut muulloin kuin kyseisessä ryhmässä. Jos joku jäi pois, oli hänen paikallaan tyhjä tuoli kunnes joku uusi siihen sitten ilmestyi. Kiertokulku oli näkyvää, uusia kasvoja tuli ja meni. Pudotin painoa 10kg kunnes aloin odottaa toista lastani.

Kolmas kerta toden sanoo, kuuluu sanonta. Niin minäkin luulin. Palattuani äitiyslomalta ryhmään lapsen ollessa 3kk, painoin noin 116kg eli jälleen oltiin uusissa lukemissa ja uudella kymmenellä. Koska imetin, painoni putosi melko hyvään tahtiin. Liityin myös  jäseneksi salile ja aloin harrastaa liikuntaa aktiivisesti, kehoni muuttui nopeasti ja aloin jo näyttää terveeltä. Pudotin lähes 30kg ja matkaa tavoitepainoon oli enää 10 kiloa. Oli hienoa, kun vaaka näytti 85kg. Sekin on minulle huomattava ylipaino, mutta silti tunsin oloni hyväksi ja kevyeksi. Sain siirtyä vaatekaupassakin normaalien osastolle. Ah, sitä tunnetta, kun vedin päälleni M-koon mekon ja se istui hyvin. Tunsin itseni kauniiksi.

MIKÄ MINULLE SITTEN TULI??? Kun päästiin kevääseen 2008, aloin etsiä töitä. Laitoin hakemuksia useaan paikkaan, koska olin päättänyt, että elokuussa palaisin työelämään. Haastattelut eivät ottaneet onnistuakseen ja työpaikan saanti tuntui olevan kiven alla. Siitähän saattoi lohduttaa itseään herkuilla. Samalla lopetin kuntosalilla käynnin, ksoka tein puutarhatöitä. Uskottelin itselleni, että multasäkin kantamisella korvaan helposti spinningin ja saliharjoittelun tuoman hyödyn. Ei se ihan mennyt niin. Työpaikankin sain, sellaisen, josta oikeasti pidin. Siellähän oli kahvitauoillakin tarjolla herkkuja, kuten kakkua tai keksiä. Ruokakin oli niin hyvää, että sitä piti oikein santsata välillä. Siinä ei enää auta puolikas lautasellinen salaattia, jos itse ruokaa syö kahteen kertaan. Painoni nousi kohisemalla. Vuoden 2009 alussa painoin jo 111kg. AIVAN JÄRKYTTÄVÄÄ! Olin lihottanut itseäni vajaassa vuodessa melkein 30kg eikä enää ollut asiaa vaatekauppojen normiosastolle.

Aloin odottaa kolmatta lastani, joka nyt on muutaman kuukauden ikäinen. Painoni huiteli joulun jäljiltä jo lähes 118 kilossa, siitä on tultu vähän alaspäin, mutta matkaa on vielä. Tilasin itselleni Painonvartijat kotona -paketin, jotta pääsen taas vauhtiin. Tässä blogissani seuraan matkaani kohti päämäärää. Olen oppinut sen verran, että pudotettavia kiloja ei saa ajatella kokokaisuutena vaan se pitää jakaa pieniin askeleisiin. Painonvartijoissakin saa tähden 3kg välein. Aion palkita itseni jollakin tavalla pienistä saavutuksista. Tämä blogi on uusi metodi laihdutuksessani. Ennen en ole kirjoittanut ylös ajatuksiani tai tunteitani, vaikka olen sitä harkinnutkin. Nyt kirjoitan tätä niin, ettei kukaan lähipiiristäni ole tietoinen asiasta. Sitten, KUN olen tavoitepainossa, voin ottaa tekstini ulos ja koota tästä laihdutuselämänkertani. 

Se historiasta, nyt katse on tulevaisuudessa ja kevyemmässä olotilassa.