Koko syksy on mennyt sellaisella tohinalla, etten ole ehtinyt edes huikeita tuloksiani tänne kirjata. HPY:n ohjelma tuntuu hyvältä, minulta vain jotkut päivät ovat menneet niin, että yksiköiden merkitseminen on jäänyt. Onneksi olen saanut konkreettisia tuloksia aikaan, vaikka on yrittänytkin ehtiä joka paikkaan ja monesti vielä yhtä aikaa.

Ensimmäinen viikko oli loistava, sain 2,7kg pudotusta ja vähintää saman verran uskoa ohjelman tehokkuuteen.

Toisella viikolla iski mieletön selkäkipu, jonka varjolla sitten lipsuin ohjelmasta ja takapakkia tuli kilon verran. Kolmas viikko toi mukanaan jälleen terveen, liikkuvan selän vailla kipuja. Liikunta sujui zumbasta pilatekseen ja kiloja lähti 1,5. nyt on suunta alaspäin ja kohti sorjempaa olotilaa ja ulkomuotoa! Suosittelen kyllä kokeilemaan Hyvän Painon Ystäviä, mikäli koet, että laihtuminen yksin on pakkopullaa ilman pullaa .

ALOITUSPAINO 122KG

PAINO NYT 118,9KG, pudotus yhteensä 3,1kg